Karkkipäivä ja kepponen

Readers, I have sinned. Viime postauksessa kerroin valmistaneeni suklaata karkkipäivän kunniaksi, mikä on tavallaan ihan totta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut viikon ainoa karkkipäivä.

Karkkilakon jälkeen yritin siirtyä herkuttelemaan kerran viikossa. Sain pian huomata, että täydellinen pidättäytyminen on paljon helpompaa kuin säännöstely. En ole ahminut vatsaa kipeäksi kertaakaan, mutta olen sallinut itseni maistaa palan uutuussuklaata "kokeilumielessä" tai syödä synttärikakkua "juhlan kunniaksi". Holtittomaan ylensyöntiin en kuitenkaan ole palannut, joten olen tyytyväinen itseeni.

Lasten kohdalla karkkipäiväkäytäntö toimii varmasti paremmin. Heidän ei auta kuin alistua ylemmän karkinjakelusta vastaavan auktoriteetin määräysvaltaan. Eipä sillä, että karkinsyöntiäni olisi lapsuudessakaan rajoitettu yhteen päivään viikossa. Monien lapsuuteen kuitenkin kuului harras lauantain odotus ja kiperät valinnanvaikeuden täyttämät hetket lähikioskin irtokarkkilootien äärellä.

Karkkipäivän synty on jäljitetty 1970-luvulle suomalaisesta makeishistoriasta kertovassa Satu Jaatisen Karkkipäivä-kirjassa. Talouskasvu lihotti suomalaisia, joten yhteiskunta alkoi valtavilla kampanjoilla ohjailla kansaa terveellisempien elämäntapojen pariin. Koulujen käytäviä koristivat makeisautomaattien sijasta lautasmallia julistavat plakaatit, joissa sokeri loisti poissaolollaan. Armon osoituksena lapsille myönnettiin oikeus karkinsyöntiin kerran viikossa.

Karkkipäiväkäytäntö jakaa kasvattajat kahtia. Jotkut kuvittelevat Lauantaipussin vaihtuvan ennen pitkää perjantaipulloon, jos kerran viikossa totutetaan muksut sokerihumalaan. Vastustajat pelkäävät, että kieltäminen saa lapset vain himoitsemaan makeisia enemmän. He myös paheksuvat karkkipäivää siksi, että uskovat sen muuttavan lauantait 24-tuntisiksi herkkuorgioiksi, jolloin on lupa mässäillä kuin Ranskan hovissa.

Puolustajat taas uskovat, että karkkipäivä kasvattaa lapsista kurinalaisia ja kärsivällisiä sekä hiljentää heidät kaupan namuhyllyn kohdalla.

Oma tavoitteeni on pysytellä karkkipäivänäkin kohtuudessa, mutta tiedostan kyllä, että viikon ainoassa herkuttelupäivässä piilee riski muuttua elostelevaksi rokokoo-kuningattareksi.

Millaisia kokemuksia teillä muilla on karkkipäiväkäytännöstä?

Hurra! Hurra! Hurra!

On palkintojenjaon aika! Se on nimittäin niin, että nyt on kuukauden karkkilakko ohi! Tahdon onnitella kaikkia osallistuneita, mukaan lukien repsahtaneita hyvästä yrityksestä. Ja tietysti itseäni.

Herkuton kuukausi hujahti ohi yllättävän nopeasti. Missään vaiheessa en kokenut, että jäisin jostakin paitsi, tai kieltäisin itseltäni jotain. On ollut suorastaan vapauttavaa elää ilman karkkia ja tuntea, että hallitsen oman syömiseni. Kerran erehdyin uteliaisuuttani maistamaan jugurttikuorrutteista saksanpähkinää, mutta selitin itselleni tarvitsevani omegoja ja probiootteja...

Tämä ihmiskoe todistaa, että ilman makeisiakin voi elää – ja hyvin. Olen viimeisen kuukauden aikana voinut kaikin puolin paremmin kuin ennen lakkoa. Väsymys ja jomottavat päänsäryt ovat kaikonneet ja mieli on ollut rauhallisempi. Aloin urheilla enemmän samoihin aikoihin, kun luovuin karkista, joten energiabuustia ei voi yksistään laittaa karkkilakon piikkiin. Uskon kuitenkin, että kuka tahansa voi paremmin ilman teollista sokeria!

Mauri-poloista odottaa suolihuuhtelu, sillä aion käyttää sen nielemät 40 euroa itseni palkitsemiseen. Kirjoitin aikaisemmin, etten tule törsäämään palkintorahoja suklaaseen, mutta kieltämättä konditoria Kakkugallerian buffet kävi mielessä. Helsingin Fredrikinkadun kahvilassa saa 11 eurolla syödä navan täyteen erilaisia ihania kakkuja!

Päätin kuitenkin pahoinvoinnin sijasta sijoittaa hyvinvointiin, ja varasin ajan hierojalle.

Nyt kun ensimmäinen vieroitusjakso on ohi, on aika kokeilla miten onnistun siirtymään kohtuukäyttöön. Marraskuun haaste: yksi herkkupäivä viikossa! Mukaan saa liittyä.

Selviytyikö joku toinen lakkoilija maaliin asti? Kiitos vielä kaikille vertaistuesta.