Muistan, kun lapsena lujatahtoisimmat kaverit pysyivät karkkilakossa kokonaisen vuoden, sillä palkkiona oli järisyttävän suuri summa rahaa, jopa 500 markkaa. Ennen karkkilakkoon sai värvättyä vanhemmat sponsoreiksi, mutta nykyään on valitettavasti kannustettava itse itseään – tai annettava homma possun hoidettavaksi.
Olen jo aikoja sitten kehittänyt karkkilakoilleni oman palkkiojärjestelmän. Hain kirpparilta säästöpossun, ristin sen erään eurooppalaisen pankkiirisuvun isän nimeä mukaillen Mauriksi, ja lupasin ruokkia sitä kolikoilla kerran viikossa niin pitkään kuin sinnittelisin ilman karkkia.
Heikkouden hetkillä ajattelen tätä pientä keraamista sorkkaeläintä ja sen kurnivaa vatsaa. Ja sitä, kuinka lakon päätyttyä saan muuttaa vatsan sisällön palkinnoksi hienosta suorituksestani.
Mauri on nähnyt nälkää reilun vuoden, mutta perjantaina se sai mehukkaan kymmenen euron setelin, jota se nyt tyytyväisenä sulattelee sisuksissaan. Periaatteessa säilön Maurin sisään ne rahat, jotka säästän, kun en osta karkkia. Vielä en ole päättänyt sijoituskohdetta suurille säästöilleni, mutta en ainakaan osta koko rahalla suklaata.
Mitä te hankkisitte? Palkitsetteko te itsenne jotenkin kolmen viikon kuluttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti