Hurra! Hurra! Hurra!

On palkintojenjaon aika! Se on nimittäin niin, että nyt on kuukauden karkkilakko ohi! Tahdon onnitella kaikkia osallistuneita, mukaan lukien repsahtaneita hyvästä yrityksestä. Ja tietysti itseäni.

Herkuton kuukausi hujahti ohi yllättävän nopeasti. Missään vaiheessa en kokenut, että jäisin jostakin paitsi, tai kieltäisin itseltäni jotain. On ollut suorastaan vapauttavaa elää ilman karkkia ja tuntea, että hallitsen oman syömiseni. Kerran erehdyin uteliaisuuttani maistamaan jugurttikuorrutteista saksanpähkinää, mutta selitin itselleni tarvitsevani omegoja ja probiootteja...

Tämä ihmiskoe todistaa, että ilman makeisiakin voi elää – ja hyvin. Olen viimeisen kuukauden aikana voinut kaikin puolin paremmin kuin ennen lakkoa. Väsymys ja jomottavat päänsäryt ovat kaikonneet ja mieli on ollut rauhallisempi. Aloin urheilla enemmän samoihin aikoihin, kun luovuin karkista, joten energiabuustia ei voi yksistään laittaa karkkilakon piikkiin. Uskon kuitenkin, että kuka tahansa voi paremmin ilman teollista sokeria!

Mauri-poloista odottaa suolihuuhtelu, sillä aion käyttää sen nielemät 40 euroa itseni palkitsemiseen. Kirjoitin aikaisemmin, etten tule törsäämään palkintorahoja suklaaseen, mutta kieltämättä konditoria Kakkugallerian buffet kävi mielessä. Helsingin Fredrikinkadun kahvilassa saa 11 eurolla syödä navan täyteen erilaisia ihania kakkuja!

Päätin kuitenkin pahoinvoinnin sijasta sijoittaa hyvinvointiin, ja varasin ajan hierojalle.

Nyt kun ensimmäinen vieroitusjakso on ohi, on aika kokeilla miten onnistun siirtymään kohtuukäyttöön. Marraskuun haaste: yksi herkkupäivä viikossa! Mukaan saa liittyä.

Selviytyikö joku toinen lakkoilija maaliin asti? Kiitos vielä kaikille vertaistuesta.

Pakko saada karkkia!

Väsyttää, kiukuttaa, masentaa, vatsaa kurnii, päätä särkee, kyllästyttää. Ja kehon jokainen sopukka huutaa suklaata!

Tuttu tilanne? Jotta makeanhimoa oppii hallitsemaan, on sitä ensin opittava ymmärtämään. Olen kartoittanut joitakin makeanhimoa laukaisevia tekijöitä ja yrittänyt ottaa opikseni. Kiitos näistäkin tiedonmurusista kuuluu ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnialle.

1. Makea lohduttaa

Monet meistä ovat tunnesyöppöjä, jotka ovat tottuneet hakemaan mielipahaan lääkettä karkkipussista. Makea antaa hetkellistä lohtua, koska se laittaa aivojen mielihyvähormonit liikkeelle.

Karkki on voinut toimia oikopolkuna onnentunteisiin pienestä pitäen, jos pahaa aavistamattomat vanhemmat ovat sulloneet Dumlen parkuvan lapsen suuhun. Kun herkuttelun ja hyvän olon välille on muodostunut yhteys, voi syvälle juurtuneesta tavasta olla hankala päästä eroon. Tunnesyöpön on tärkeää löytää ilon aiheita muualta kuin jääkaapista.

2. Ahmimiseen voi ehdollistua

Himo kehittyy siihen, millä nälän on tottunut karkottamaan. Suklaa antaa nopeasti energiaa ja se heilauttaa verensokerin saman tien ylös. Jos toistuvasti syö Snickersin nälkäisenä, elimistö oppii, että se on hyväksi ja alkaa vaatia sitä lisää.

Saman homman pitäisi toimia myös toisinpäin: suklaanhimosta voi oppia pois vastustamalla sitä tarpeeksi usein ja korvaamalla Snickersin jollain järkevämmällä.

3. Huonot ruokailutottumukset koituvat kohtaloksi

Makeanhimon taustalla on usein vääränlaiset ruokailutottumukset: ateriat koostuvat vääristä aineksista, määrät ovat liian pieniä tai ateriarytmi on epätasainen tai liian pitkä.

Einesdieetillä ei pitkälle pötkitä, ja niinpä ylipainoinenkin voi olla aliravittu. Tärkeiden suojaravintoaineiden puutos voi laukaista makeanhimoa, ja siksi esimerkiksi magnesiumin, sinkin ja kuidun saannista on hyvä pitää huolta syömällä kasviksia, täysjyväviljaa, marjoja ja hedelmiä.

4. Geenit voivat altistaa mässäilylle

Toisilla meistä on synnynnäinen taipumus makean syöntiin. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkimus selvitti muun muassa makean mieltymysten periytymistä. Vaikuttaisi siltä, että joitakin meistä on siunattu kromosomissa 16 sijaitsevalla geenillä, joka ohjaa meitä muita useammin makeiden elintarvikkeiden pariin.

Omassa makeanhimossani yhdistyvät varmastikin kaikki edellä luetellut vitsaukset. Saatan syödä karkkia väsymykseen, nälkään, huonoon mieleen, tai siksi että olen aina tehnyt niin tenttiin lukiessani, leffaa katsoessani tai silloin kun ei ole muutakaan tekemistä. Eikä epäilystäkään, etteikö minun DNA:stani löytyisi herkuttelugeeniä!

Olen kuitenkin selviytynyt 30 päivää ilman karkkia ja sietämätöntä makeanhimoa. Salaisuuteni on ennen kaikkea kunnon ruoka. Olen myös onnistuneesti etsiskellyt mielihyvää suklaalevyn käärepapereiden ulkopuolelta, esimerkiksi liikunnasta. Lisäksi olen tietoisesti pyristellyt irti huonoista tottumuksistani ja yrittänyt erottaa syömisen muusta tekemisestä. Tai ainakin olen korvannut ne leffakarkit miniporkkanoilla.

Mikäs teillä muilla sytyttää makeanhimon, ja miten siitä selviytyy?

Kikkakolmosia makeanhimon hillintään

Mauri senkun pulskistuu, sillä karkkinarkki on pysynyt poissa paheiden poluilta jo yli kaksi viikkoa! Ai miten? On aika paljastaa salainen ase numero 1.

Olen aikanaan taistellut makeanhimoa vastaan kaikenlaisilla vippaskonsteilla sinkkitableteista lähtien. Vasta luettuani ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnian kirjan Irti makeanhimosta aloin kiinnittää huomiota kuidun saantiini.

(Suokaa anteeksi törkeä pop art -kokeiluni.)

Olen nimittäin useimpien suomalaisten tavoin kuvitellut saavani aivan riittävästi kuituja ravinnostani, syönhän monipuolisesti ja – herran tähden – ruisleipää! Vastikään mediassakin on kirjoitettu suuresta huijauksesta: moni rouskuttaa tietämättään ruisleipää, jossa on melkein yhtä paljon vehnää kuin ruista.

Riittävä kuidun saanti on makeisriippuvaiselle tärkeää, koska ilman kuituja verensokeri ja sen myötä mieliala heilahtelevat ja makeanhimo iskee helposti. Kuitupitoinen ruoka nostaa verensokeria hitaasti ja myös pitää sen pitkään sopivalla tasolla. Ei verensokeripiikkejä, ei makeanhimoa.

Sen lisäksi, että olen syynännyt leivän täysjyväruispitoisuuksia entistä tarkemmin, olen sirotellut vehnälesettä puuron ja pirtelöiden sekaan. Tällä konstilla voi helposti lisätä kuidun saantia.

Vehnäleseen käyttö täytyy aloittaa varovaisesti teelusikallisella päivässä. Annoksen voi tuplata viikoittain aina muutamaan ruokalusikalliseen asti. Tuhdimmalla annostelulla aloittaminen voi tehdä vatsasta ilmapallon tai jopa tukkia suolen. Joten malttia!

Kuidut pitävät suoliston kunnossa ja auttavat alentamaan kolesterolia. Myös niiden syöpää ja tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia on tutkittu. Lisäksi kuiduista on apua painon kanssa kamppaileville, sillä ne pitävät vatsan kylläisenä, mutta eivät sisällä juuri ollenkaan kaloreita.

Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ravinnostaan keskimäärin vain hieman yli 20 grammaa kuitua, kun saantisuositus on 25–35 grammaa vuorokaudessa.

Mistä sitä sitten saa? Viljatuotteista, kasviksista, palkokasveista, hedelmistä, marjoista, pähkinöistä ja siemenistä. Pirjo Saarnian laskelmien mukaan noin 30 grammaa kuituja saa syömällä päivän aikana kaiken tämän:

• 4–5 palaa täysjyväruisleipää tai 6–7 palaa muuta leipää. Osan leivästä voi korvata puurolla tai leseillä.
• 2 dl riisiä, perunaa tai makaronia
• 2–3 hedelmää tai 2–3 dl marjoja
• Puoli kiloa kasviksia

Saarnian mukaan oikeisiin lukemiin on vaikea päästä ilman täysjyväviljatuotteita, joten kannattaa vaihtaa vaaleat viljat ravinteikkaampaan täysjyvään!

Mitäs luulette, syöttekö tarpeeksi kuitua? Oman kuidun saannin voi testata vaikka Vaasan nettisivuilla.

E-koodausta

Karkit. Mitä nämä himoitsemani värikkäät möykyt edes ovat? Nappasin karkkihyllystä sattuman varassa makeissekoituksen lähempään tarkasteluun. Käytin salapoliisityössä apuna lähinnä Eviran E-koodiavainta ja lisäaineopasta, joita suosittelen muillekin E-koodauksesta kiinnostuneille.

Sokeria, glukoosisiirappia, glukoosi-fruktoosisiirappia ja muunnettua maissitärkkelystä. Pakkausselosteen alkuosa ei tee minusta juuri hullua hurskaampaa, sillä ainesosista ainoastaan sokeri on oikeasti tuttu. Googlea penkomalla opin, että glukoosisiirappi on vehnästä tai ohrasta tehty tärkkelysmakeuttaja.

Glukoosi-fruktoosisiirappi puolestaan valmistetaan glukoosisiirapista kemiallisesti. Sitä käytetään elintarvikkeissa makeuttajana, koska se on ruokosokeria halvempaa. MTV3:n artikkelissa glukoosi-fruktoosisiirapin ehdotetaan laukaisevan naposteluhimon uskottelemalla aivoille, että elimistö tarvitsee lisää ruokaa. Kiisteltyjen terveysriskien vuoksi aine on saanut Yhdysvalloissa lempinimen Devil's candy, pirun karkki.

Muunnettu maissitärkkelys on maissitärkkelyksestä kemiallisesti valmistettu sakeuttaja.

Karkkien pinta on kiillotettu karbaubavahalla, joka paljastuu koodin E903 takaa. Google ohjaa lisätiedon etsijän puun pintakäsittelyä harjoittavien yritysten sivuille, joista yksi tituleeraa karnaubavahaa "vahojen kuningattareksi" ja selventää, että se on peräisin Pohjois-Brasiliassa kasvavan karnaubapalmun lehdistä. Se on täysin väritön, erittäin kiiltävä luonnonvaha, jota käytetään elintarvike- ja puuteollisuuden lisäksi ainakin kosmetiikan ja kenkä- ja autovahojen valmistuksessa.

Karkkien happamuutta on säädelty aineilla, joiden koodit ovat E270 ja E325. Kyseessä ovat maitohappo ja natriumlaktaatti. Maitohappoa muodostuu maitosokerista maitohappobakteerien vaikutuksesta ja natriumlaktaatti on maitohapon suola, jota esiintyy luontaisesti kehon aineenvaihdunnassa sekä hapanmaitotuotteissa ja hedelmissä. Maitohapolla ja sen suoloilla säädellään elintarvikkeiden happamuuden kautta myös säilyvyyttä, sillä mikrobit tuhoutuvat ja bakteerit lopettavat lisääntymisen riittävän happamessa.

Sitten pääsemme väriaineisiin, joita pussin sisältä löytyy neljää sorttia: E120, E100, E141 ja E160a. Näistä ensimmäinen kattaa karmiinit, kokkiniilit ja karmiinihapon ja on väriltään punainen. Se on aina eläinperäinen, sillä se valmistetaan kuivatuista ja jauhetuista naaraspuolisista kokenillikirvoista. Nam!

E100 on nimeltään kurkumiini ja väriltään keltainen tai keltaoranssi. Se uutetaan currymausteenakin käytettävän kurkuma-kasvin juuresta. Kurkumiinin antioksidanttisia ja tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia on tutkittu paljon, ja sen on epäilty tepsivän ainakin syöpään ja Alzheimerin tautiin.

E141:n takaa löytyy suosikkini, klorofyllikuparikompleksit! Karkeissa ne ilmenevät vihreänä, sinisenä ja mustana värinä. Värit saadaan vihreistä kasveista, kuten nokkosesta ja pinaatista korvaamalla osa lehtivihreän luontaisesta magnesiumista kuparilla.

Viimeisenä tuoteselosteessa on E160a, tuttavallisemmin beetakaroteeni, joka on väriltään keltaista tai oranssia. Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste ja antioksidantti, jota löytyy luonnostaan muun muassa oransseista hedelmistä ja vihanneksista, kuten porkkanasta, aprikoosista ja gojimarjoista. Karotenoideja uutetaan kasveista, mutta väriä valmistetaan monesti keinotekoisesti.

Karkkipussin tyhjennettyäni olisin siis nauttinut sokeria ainakin kolmessa eri muodossa, vähän lisää tärkkelystä ja sekä luonnonvärejä että osittain keinotekoisia värejä. Nautintoani varten jossain Etelä-Amerikan savannien syövereissä joku on kerännyt palmunlehdistä talteen vahaa, joka tekee karkeistani mukavan kiiltäviä, ja kirvat ovat päässeet hengestään punaisen värinsä takia. Juuri nyt ei tee mieli.

Oman E-koodiavaimen voi ladata Eviran nettisivuilta, josta pitäisi pystyä tilaamaan myös taskukokoinen versio kotiin. Opas kertoo lisäaineen nimen, joka tosin ei kemiaa tuntemattomalle välttämättä kerro paljoakaan. Lisäksi vihko paljastaa lisäaineen yleisimmät käyttötarkoitukset ja kertoo, jos se on eläinperäinen tai sen on epäilty aiheuttavan yliherkkyyttä.

Hyvät naiset ja herrat, Mauri-possu

Muistan, kun lapsena lujatahtoisimmat kaverit pysyivät karkkilakossa kokonaisen vuoden, sillä palkkiona oli järisyttävän suuri summa rahaa, jopa 500 markkaa. Ennen karkkilakkoon sai värvättyä vanhemmat sponsoreiksi, mutta nykyään on valitettavasti kannustettava itse itseään – tai annettava homma possun hoidettavaksi.

Olen jo aikoja sitten kehittänyt karkkilakoilleni oman palkkiojärjestelmän. Hain kirpparilta säästöpossun, ristin sen erään eurooppalaisen pankkiirisuvun isän nimeä mukaillen Mauriksi, ja lupasin ruokkia sitä kolikoilla kerran viikossa niin pitkään kuin sinnittelisin ilman karkkia.

Heikkouden hetkillä ajattelen tätä pientä keraamista sorkkaeläintä ja sen kurnivaa vatsaa. Ja sitä, kuinka lakon päätyttyä saan muuttaa vatsan sisällön palkinnoksi hienosta suorituksestani.

Mauri on nähnyt nälkää reilun vuoden, mutta perjantaina se sai mehukkaan kymmenen euron setelin, jota se nyt tyytyväisenä sulattelee sisuksissaan. Periaatteessa säilön Maurin sisään ne rahat, jotka säästän, kun en osta karkkia. Vielä en ole päättänyt sijoituskohdetta suurille säästöilleni, mutta en ainakaan osta koko rahalla suklaata.

Mitä te hankkisitte? Palkitsetteko te itsenne jotenkin kolmen viikon kuluttua?

Hämmentävän helppo alku

Sain houkuteltua kuusi ihmistä tukilakkoon, valtavan iso kiitos teille Katja, Mimma, Janne, Rosa, Milla ja Ida! Osallistumisenne on ilmeisesti antanut minulle supervoimat, koska lakon kolme ensimmäistä päivää ovat hujahtaneet ohi aivan huomaamatta ja ilman suurempia kiusauksia.

Sen sijaan, että ahdistuisin syömistäni rajoittavista säännöistä, olen tuntenut oloni kumman vapaaksi. Olen sen verran sitoutunut projektiimme, etten ole pitänyt karkinsyöntiä minkäänlaisena vaihtoehtona. Siksi olen voinut sulkea sen mielestäni lähes kokonaan.

Kuvittelin, että alku olisi kaikkein vaikeinta. Onko herkuista luopuminen oikeasti näin helppoa, vai onko ensihuuma lamauttanut mielihaluni vain hetkiseksi? Miten teidän muiden lakot ovat käynnistyneet? Paljon tsemppiä kaikille ja vielä kerran suuren suuri